torstai 30. heinäkuuta 2009

Harjoittelua

Eilisiltana tekaisin itselleni korun, jossa kokeilin taas uusia juttuja. Olen pitkään ihaillut ja katsellut monen taitajan toisiinsa linkitettyjä kierteisiä lenkkejä, pitihän sitä kokeilla lopulta itsekin. Kaulakorussa on myös itsetehty lukko ja korvakorujen koukut vääntelin myös. Nuo koukut ei oo minun makuuni, liian isot, mutta saavat olla sen aikaa kunnen saan värkkäiltyä pienemmät tilalle.
Hematiitteja, punaisia aventuriineja ja hopeaa

Tein myös tilausjuttuja, Suruhuntu poiki tällaiset setit, 2 samanlaista settiä
Raidallisia ja mustia onykseja sekä siemenhelmiä koruvaijerissa sekä hopeaosat

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Lisää korvakoruja ja piinaa

Naapuria varten piti nähtäväksi tehdä erilaisia korvakoruja, tässäpä niitä.


Jäiset karpalot ja appelsiinit, lasihelmiä ja korumetallia

Herttuatar ja Enkulit lasihelmiä, metallisiivet ja korumetallia. Sitruunat lemon Jadea ja korumetallia.

Ei tuo piina oli niin piinallista kuin nimi antaa ymmärtää. Ensimmäinen punontaharjoittelu, heti piinalla ;). Aloituksen kanssa ensin ongelmia, sain aikamoisen mytyn alkuun, mutta lähti sekin sujumaan.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Nappikorviksia

Monen muun tavoin tein miekin jokusen nappikorvisparin. Nuita on kiva tehdä, mutta pitää olla tarkkana, ettei tule helposti irtoavia osia, muutama piti liimata uudelleen paremmin. Noissa kaikissa on hopeinen korvistappi. Näitä saa kysellä, tein myyntiä varten.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Sininen ja valkoinen

Helmetissä on heinäkuun koruteemana Mummi. Ilman sitä teemaa olisi tämä koru jäänyt suunnittelun ja materiaalihankinnan asteelle. Viime kuussa edesmennyt mummini olisi täyttänyt tämän kuun 5. päivä 95 vuotta. Ehdin miettiä jo syntymäpäivälahjan ja hankkia sitä varten materiaalitkin, mutta ennenkuin ehdin aloittaa korua mummi meni pois. Ensin ajattelin, että jätän koko korun tekemättä, käytän eri osat muihin juttuihin, mutta tuo tämän kuun teema sai minut kuitenkin toteuttamaan tuon, muistoksi.

Helmikaulakoru oli ensimmäinen ajatus, muistan nähneeni mummilla vain kultaisen kaulakorun tai helminauhan. Halusin tehdä tuosta kuitenkin hieman erilaisen kuin mummilla jo oleva helminauha, siispä Swaroja mukaan. Väriksi valikoitui sininen Suomen värien kunniaksi, olihan mummi ehtinyt elää kahden sodankin ajan, vaikka ensimmäisestä hänellä ei juuri muistikuvia ollutkaan ikänsä vuoksi. Uskon, että mummi olisi arvostanut tätä, olihan hän itsekin viimeisiin päiviin asti käsitöitä tekevä, viimeisin poppana jäi vain loimille, siihen viimeiset kuteet mummi kutoi vain muutamaa päivää ennen poismenoaan.

"Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen, valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen..."

Makeanvedenhelmiä ja Swarowskin kristalleja sidottuna helmisilkkiin, hopeinen lukko

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Valo-korukilpailu

Luxonian avoimen korukilpailun teema Valo oli niin mielenkiintoinen aihe, että halusin kokeilla sinne tehdä korun. Tänään pääsen julkistamaan oman koruni, kun kilpailun voittajat on selvillä ja julkistettu. Olen todella tyytyväinen omaan sijoitukseeni, vaikka en kärkisijoille päässytkään, sen verran upeita koruja oli kisassa kaikki!

Korussa harjoittelin kahtakin uutta tekniikkaa itselleni, kieputtelua sekä kierteisiä lenkkejä, meni tovin aikaa niitä harjoitellessa. Riipuksen pohjan tein yhdestä ainoasta hopealangasta muotoillen ja takoen. Muutenkin korun hopeaosat ovat itsetehtyjä lukkoa lukuunottamatta.

Vuorikristalleja, Swarowskin AB-käsiteltyjä kristalleja ja hopeaa.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Vaijerikoruja

Kesälomalla on tullut enemmän lomailtua kuin saatua aikaiseksi koruja. Sen mukaan on autoonkin tullut kilometrejä hurruutellessa pitkin Suomea edestakaisin. Jokunen vaijerikoru on tullut kuitenkin saatua aikaan.

Ruusukvartsia, Swarowskin kristalleja ja hopeaa koruvaijerissa ranteeseen


Aragoniitteja, Swarowskin kristalleja ja hopeaa koruvaijerissa ranteeseen

Tämä on minun suosikkini, punaista ja mustaa
Mustia onykseja, karneoleja ja hopeaa koruvaijerissa kaulaan

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Tilaustöitä

Hautajaiset ovat takanapäin ja elämä jatkuu. Viimeaikoina onkin tullut väkerrettyä jokunen tilaustyö.

Setti, onyxia, vuorikristallia, hopeaa ja mustaa nahkaa


Nappikorvakorut hopeisella taustaosalla


Kissanpäälasihelmikorvakorut hopeaosilla kissafanille

Tikrulle FMG:ltä valitsemansa hopearisti hopeisessa ketjussa. Ensimmäinen ketju osoittautui liian heikoksi pian 8 vuotiaalle pojalle, se venähti yli 10 senttiä! Piti vaihtaa hopeiseen käärmeketjuun.

Todella upea hopea-/pihkaristi FMG:ltä ketjussa. Tuo risti on paljon upeampi luonnossa kuin kuvassa, siitä heijastuu varjot upeasti kun on sen verran paksu, pohja ja sivut hopeaa, hartsitäytössä kukka.