lauantai 20. kesäkuuta 2009

Surullisia koruja

Mummini hautajaiset ovat huomenna, olen tehnyt monelle läheiselle siihen tilaisuuten koruja.

Äidilleni Surun säkeet

Iso serpentiinikivi, mustia ja sammalakaatteja ja hopeaosat koruvaijerissa.

Papalleni, isälleni ja armaalleni
Hopeaketjuissa valkoinen jade, serpentiinikivi ja harmaa akaatti

Solmeiluharjoitteluna mustaa ja valkoista, ihan ensimmäinen itsesolmimani koru. Tämä on huomenna käytössä Tytyllä, muuten tulee itselleni testikäyttöön miten helmisilkki kestää kivien kanssa.
Howliitteja ja saatuja mustia kiviä, solmittu Griffinin 0,6mm:n (-5-) helmisilkillä, hopeiset "vermeet"
Edellisessä postauksessa esitetylle Suruhunnulle kaveriksi korvakorut
Onykseja, mustia siemenhelmiä ja hopeaa

lauantai 13. kesäkuuta 2009

... ja surupuku on musta...

Eilen sain kuulla 94-vuotiaan mummini elävän viimeisiä hetkiään. Purin tuntoni koruntekoon, ajatuksena pitää korua sillä viimeisellä tapaamisella kirkkomaalla. Tänä aamuna sain kuitenkin puhelinsoiton, aika oli jättänyt mummistani viime yönä. Muistoksi olen pitänyt korua koko päivän...

Suruhuntu, vaalea kivi Luxonian kivisekoituksesta, onyxeja ja hopeaa

torstai 11. kesäkuuta 2009

Hempeää ja turkoosia

Tyty tilasi ystävälleen syntymäpäivälahjan, tottakai äiti pyyntöön suostui. Tyty valitsi helmet, äiti kaulakorun mallin.
Kissahelmi ja korulukko Luxonialta, lasihelmiä ja korumetallia

Muuten vain turkoosia
Korumetallia, emaloitu riipus, kissansilmälasi- ja siemenhelmiä

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Silmukka- ja kerrosmerkkejä

Enkelit ovat niin ihania tehdä ja kauniita katsella. Näitä tulee tehtyä ihan huvikseenkin, mutta omassa käytössä liika on liikaa... Nämä myyntiin, kutakin settiä on vain yksi kappale.


Turkoosit silmukkamerkit, 2 kpl/setti, myyty
Hennon vaaleanpunaiset silmukkamerkit, myyty

Vaaleanpuna-valkoiset kerrosmerkit, 2 kpl/setti, 5,5 € + pk

Lilat kerrosmerkit, 2 kpl/setti, myyty

Laitahan meilillä viestiä mitä haluat noista. Mikäli joistain setistä tulee kisa, saa nopein haluamansa, muille ilmoitan, että meni jo. Koitan pitää tämän sivun ajantasalla tilanteesta. Laitan merkit tulemaan kun suoritus näkyy tilillä, mutta vahvistan heti viestin saatuani sähköpostilla, että olet huomioitu. Mikäli haluat silmukkamerkkeihin vaijerin sijaan tuplarenkaan, laita siitä viestiin, voin vaihtaa sen.


Edittiä 23.6.2009, päivitetty merkkien tilanne.

Aiempiakin merkkejä on vielä tarjolla, kurkkaapa tänne.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Akaattia

Toinenkin solmioketju meni lahjaksi, luovutettu tänään saajalleen. Tällä kertaa ketjulenkkejä myöten itse väännelty, miehän osaan :).

Vaalea akaatti ja hopeaa